Skultuna Rose kynttilänjalka, messinki

Skultuna Rose kynttilänjalka, messinki
Brand: Skultuna
75 EUR
Lisätietoja

Skultunan Rose-kynttilänjalka suunniteltiin alun perin jo 1980-luvulla, ja takaisin tuotantoon se otettiin vuonna 2021. Kynttilänjalan tarina ulottuu kuitenkin vieläkin kauemmas: sen ruusua muistuttava muoto pohjautuu ruotsalaisen Västeråsin katedraalin sinettiin vuodelta 1291. Viehättävän kynttilänjalan ilme vain paranee vuosi vuodelta, kun sen pinta hiljalleen patinoituu käytön ja ajan myötä. Käsittelemättömälle messingille on tyypillistä tummua ajan kuluessa, ja esimerkiksi vesi tai rasva voi jättää sen pintaan jälkiä. Messinkipinnan saa pidettyä kauniin hohtavana kiillottamalla sitä säännöllisesti - tämä on kuitenkin täysin makuasia, ja moni antaakin pinnan patinoitua kauniisti itsekseen.